sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Piirustukseni käytännössä

Olen lähinnä pöytälaatikkotaiteilija, jos niin voi sanoa. Säilön siis kaikki piirustukseni kansioon laatikon pohjalle. Katselen niitä sitten toisinaan omaksi ilokseni, mutta muutoin niitä ei pahemmin kukaan näe. Joten onkin erittäin poikkeuksillista, että tällä hetkellä jopa kaksi työtäni koristaa kotimme seiniä. 

Ensimmäiseksi esille pääsi yksinkertainen "juliste". Ajatus lähti siitä, kun näin ensimmäistä kertaa pakastimemme oven. Sitä koristaa kauniit ruskean eri sävyä olevat valumajäljet. En edes halua tietää, mistä ovat peräisin. Yök. Ja eivät lähteneet millään aineella irti. Päätin sitten, että ostan siihen peitoksi jonkun kauniin julisteen. No, helpommin sanottu kuin tehty. Julistetta ei koskaan löytynyt, joten päätin tehdä sellaisen itse. Olen itse melko tyytyväinen tuotokseeni. :) 



Toinen tuotokseni pääsi melkeinpä paraatipaikalle olohuoneen seinälle tauluksi. Siis ihan oikeasti. Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin hyödyntää luovuuttani sen verran, että saisin seinälleni juuri sellaisen taulun kuin halusin. Lopputulos ei nyt täysin ollut sitä mitä hain, mutta jotain sinnepäin. Malli haettu netistä.



Seuraavana projektina olisikin tehdä kaveri yllä olevalle taululle, sillä se näyttää hieman yksinäiseltä suurehkolla seinällä. Piirustus on kokoa A4.

2 kommenttia:

  1. aivan ihania! oot lahjakas. osaan piirtää kenkii ja tikku-ukkoja, hyvä mie :D

    xo, Heidi

    searchingforLBD.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Kaikilla meillä taitaa olla jokin osa-alue missä ollaan hyviä :)

    VastaaPoista