keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Arkistojen kätköistä osa 2

Kaivelin taas piirustusarkistojani (uusia ei nimittäin ole tullut, lupaan laittaa niistä heti kuvat tänne kunhan saan joskus jonkun inspiraation) ja löysin sieltä kaksi samantyyppistä piirustusta. Molemmissa on kuvattuna sama kohde melko samalla tavalla. Mielenkiintoiseksi kyseiset kuvat tekee se, että niiden piirtämisen välissä on kymmenen vuotta. Toinen on tehty vuonna 1999 ja toinen 2009. Huomaatko mitään eroa? ;)

Ylempi vuodelta -99 ja alempi -09



Laitan vielä hieman yksityiskohtaisempia kuvia tarkemman vertailun vuoksi.




Mielestäni näistä kahdesta kuvasta näkee erittäin hyvin, miten olen kehittynyt 10 vuoden aikana. Muistan aikanaan, että olin oikein ylpeä tuosta v. 1999 piirtämästäni kuvasta. Se oli silloin mielestäni erittäin onnistunut. Samaa ajattelin v. 2009 tehdystä kuvasta. 

Löydän toki muutakin yhtäläistä kuvien tekniikasta. Näetkö saman? Katsopas tarkemmin aitaa. Molemmissa kuvissa huomaa selvästi, että olen käyttänyt kaiken energiani itse hevosen piirtämiseen, joten pakollinen tausta - tässä tapauksessa aita - on vain sutaista nopeasti sen suuremmin välittämättä sen ulkonäöstä. :D

En ole koskaan aikaisemmin erityisesti vertaillut piirustuksiani, kunhan olen naureskellut vanhoille töilleni. Kansiostani löytyy siis aina vuodesta -99 lähtien aina tähän päivään saakka erinäisiä "teoksia". Joten niin kauan kuin uusia piirustuksia ei synnyt, joudun kaivelemaaan näitä vanhoja. Koittakaa kestää! :)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti