lauantai 4. toukokuuta 2013

Back in business

Siitä onkin vierähtänyt tovi, kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. En tiedä iskikö minuun joku syysuupumus vai miksi tämä blogi jäi... Kevätaurinko on alkanut taas pilkahdella mukavasti ja ehkä siitä sain taas pienen inspiraation bloggaukseen. Oikeastaan aloin kirjoittaa tätä tekstiä siksi, että aikomuksenani on perustaa uusi blogi, jota tulen päivittämään useammin kuin tätä. Toistaiseksi en vielä sulje tätä blogia, jos joskus tänne vielä tulee jotain asiaa.

Mistä uusi blogi sitten kertoo? Olen hurahtanut juoksuun jo vuosia sitten, mutta joka kesä huomaan kärsiväni valtavasta motivaation puutteesta. Juoksemiseni on aina ollut tavoitteellista, mutta jostain syystä koen kausia, jolloin en millään meinaa saada itseäni lähtemään lenkille. Ajattelinkin, että ehkä blogi voisi toimia ikään kuin juoksupäiväkirjanani, johon voisin kirjata kaikki siihen liittyvät tuntemukseni sekä tietysti edistymiseni. Samalla kirjoittelen muusta liikkumisestani ja siihen liittyvistä jutuista, mutta pääasiassa on juoksu. Toivottavasti sen avulla saisin pidettyä motivaationi korkealla! :)

Uutta juoksuaiheista blogiani pääset lukemaan täältä.

Kuva: weheartit.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti